*

MiikaKautto

PS-Nuoret tarjoaa kirjaa yhdeksäsluokkalaisille, jossa nainen kuvitetaan kotiin

Perussuomalaiset Nuoret ovat päättäneet vastavetona Opetushallituksen päätökselle tarjota Suomen Perusta-ajatuspajan julkaisua Epäneutraali sukupuolikirjaa. Opetushallitus on päättänyt yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön, Otavan, Jyväskylän yliopiston, Tampere-talon ja feministinen ajatushautomo Hattun kanssa lahjoittaa jokaiselle yhdeksäsluokkalaiselle nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien teoksen: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä.

Ei tässä mitään, on hyvä että eri puolueiden ajatuspajoilta tulee julkaisuja, sekä otetaan osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Toinen asia onko kirjan sisältö sellainen, joka sopii peruskoulun päättäville sekä tavoitteelle rikkoa sukupuolirajoja sekä edistää tasa-arvoa yhteiskunnassa.

Suomenmaa on tehnyt kirja-arvostelun Epäneutraalista sukupuolikirjasta. Arvostelussa sanotaan näin "Epäneut­raa­lissa suku­puo­li­kir­jassa Hännikäinen perään­kuu­luttaa perinteisten suku­puo­li­roo­lien palauttamista. Hänen mukaansa ”nykynainen ei enää juuri ilmennä peri­nai­sel­lisia hyveitä”, vaan juopottelee, kiroilee ja parjaa miehiä.

Hännikäinen vaatii niin sanotun porvarillisen avioliiton aseman vahvistamista yhteis­kun­nassa. Sen kulmakiviä olivat muun muassa hillitty seksuaalinen kiintymys, yhdessä asumisen tuottamat taloudelliset edut sekä puolisoiden saman­kal­tainen yhteis­kun­nal­linen ja kulttuurinen tausta."

"– Järjestelmän merkittävänä vara­vent­tii­linä toimi julkinen ja laillinen prostituutio, joka tarjosi suku­puo­li­vie­til­tään erityisen vilkkaille miehille mahdol­li­suuden kanavoida libidonsa ylijäämän"

Hännikäinen kuvailee sukupuolirooleissa oleva kyseessä vaihdannan järjestelmästä, jossa yksi osapuoli täyttää hänelle ennalta asetetun tehtävän ja samalla odottaa toisen osapuolen täyttävän omansa. Kun mies tarjoaa vaimolleen esimerkiksi suojelua ja elatusta, hän saa vastineeksi kodinhoitoa, kannustusta ja säännöllistä sukupuolielämää.

Timo Hännikäinen tunnetaan edotuksestaan nuorille naisille säädettävästä asevelvollisuuden kaltainen pakollisesta seksipalvelusta valtion ylläpitämässä ilotalossa. Hän on myös häiriköinyt Naisasialiitto Unionia sekä muun muassa väkivallan uhreja ja raiskatuksi joutuneita naisia.

Opetushallitus on perustellut kirjalahjaa tavoitteella synnyttää monimuotoista keskustelua tasa-arvosta sekä ihmisen oikeudesta olla ja toimia omana itsenään.

Voidaan aiheellisesti kysyä: Kumpi kirja sopii paremmin yhdeksäsluokkalaisille? Vai onko tämä taas PS-Nuorten tapa hakea julkisuutta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Jospa jätettäisiin mitä tahansa poliittista aatetta kannattavat teokset jakamatta ysiluokkalaisille?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Kyllä tämä "Epäneutraali sukupuolikirja" on sellainen hajanainen kokoelma yhteiskunnassa liikkeellä olevista vaihtoehtoisista faktoista ja siten mitä mainiointa opetusmateriaalia - samassa yhteydessä käsiteltäessä feministi-kirjan sanoma alleviivautuu siis...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Perussuomalaisista ei näköjään voi tehdä parodiaa, todellisuus ylittää parodiahorisontin.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Poliittisten aatteiden esittely kuuluu yleissivistykseen.
Kehoittaisin kuitenkin persunuoria miettimään kahdesti tuon teoksen jakamista aatteensa markkinoinnissa.

En nimittäin usko rippikouluikäisten tyttöjen innostuvan kovinkaan suuresti Hännikäisen ihanneyhteiskunnasta, jossa tyttöjen emotionaalinen ja taloudellinen tulevaisuus perustuu kahteen prostituutiovaihtoehtooon :
vaihtaa seksiä elatukseen avioliitossa - tai vaihtaa sitä " palkkaan" bordellissa.

Muistaakseni kyllä esitettiin kolmaskin, mutta vain harvoille mahdollinen vaihtoehto : erittäin tuntuva lisävero naimattomille naisille.
Veron tuotto sitten kai käytettäisiin miesten bordellikäyntien tukemiseen ?

Toimituksen poiminnat